MUISTISAIRAAN TAVOITTEENA ON LÄPIELÄMINEN

Muistisairauden edettyä riittävän pitkälle, asioiden käsitteleminen ei onnistu vain niitä pohtimalla ja avuksi otetaankin eläytyminen asiaan.

Kun sovinnaiset käyttäytymismallit menettävät merkityksensä, pintaan nousevat myös hyvin varhaiset kokemukset ja torjutut traumat, jotka ovat aikoinaan jääneet kohtaamatta.

Menneisyyden tapahtumien läpieläminen

Vanhustutkijat (mm. Quinodoz 2010) muistuttavat kaikille ikääntyneille tärkeistä

• ”eletyn elämän tarkoituksen pohtimisesta,

• oman elämänhistorian koostamisesta,

• mielekkyyden tunteen tavoittelusta,

• sovinnonteosta sekä

• luopumiseen valmistautumisesta”.

Läpieläminen on vaativa ja hyvin kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa yhdistyvät ajattelu, tunne, toiminta ja käyttäytyminen. Sen tavoitteena on menneisyyden tapahtumien ymmärtäminen ja tunnetasoinen hyväksyminen.

Koska oivallusta tapahtuu tietoisuuden eri tasoilla, läpielämisprosessi toimii myös ilman loogista päättelyä.

• Se näkyy tapahtuneeseen liittyvien tunteiden ilmaisuna sekä alkuperäisen tilanteen aktivoimana toimintana ja käyttäytymisenä.

Kokemukset tekevät ihmisestä sen, kuka hän on, eikä elettyä elämää saa edes läpielämällä ”aivopestyä” kokonaan pois. Kun muistisairas saa rauhassa kertoa asiansa ja itkeä itkunsa, hän on levollisempi ja menneisyyden tapahtumat vaivaavat häntä huomattavasti harvemmin.

Rouva K. kävi levottomaksi iltaisin ja oli yöllä herätessään hyvin pelokas. Lehmät olivat päässeet kaurapeltoon. Hoitajat olivat – hyvää tarkoittaen – vakuutelleet hänelle, että hän voi olla rauhassa, koska “lehmät on jo haettu” tai ”minä haen ne”. Rouva huokaisi helpotuksesta, mutta tuli hetken kuluttua takaisin yhtä peloissaan.

Kun hoitajat ymmärsivät, että arkisten asioiden alla voi piillä iso asia ja hätä, he lakkasivat hyssyttelemästä vanhusta hiljaiseksi hyvää tarkoittavilla valheilla. He pysähtyivät ja kysyivät mitä tapahtui.  

Hoitajien kysymykseen rouva K. vastasi aina ”isä näkee”. Kysymykseen mitä isä sanoo, rouva vastasi, että ”antaa selkään”. Kysymys ”oliko isäsi ankara mies?” sai rouvan itkemään katkerasti ja kertomaan, miten julma mies isä oli ollut, “ei koskaan ottanut syliin, eikä koskaan tuonut tuliaisia”. 

Näitä tuokion kestäviä keskusteluja käytiin usein ja kerta kerralta rouva K. oli levollisempi ja itki vähemmän. Hän pystyi lopulta kertomaan itkemättä, miten hän tunsi lapsuutensa menneen pilalle.

Rouva K:n elämänlaatu parani huomattavasti, kun häntä kymmeniä kertoja päivän, illan ja yön mittaan kiduttanut ahdistus helpottui. Lopulta se yltyi vain kerran pari kuukaudessa.   

Vanhus tekee inventaarion joka tapauksessa – sinun tuellasi tai ilman sitä

Torjuttu tunne ei häviä vaan voimistuu ja vanhuksen tarve tehdä inventaario eletystä elämästä ylittää tarpeen pitäytyä nykypäivässä.

Pelkkä muistisairaan vanhuksen rauhoittelu ja esille pyrkivien tunteiden torjuminen saattaa ajan mittaan kääntyä tekijäänsä vastaan. Vanhus voi turhautuessaan käydä aggressiiviseksi tai masentua. Sairaudenkulku nopeutuu pettymyksiä tuottavassa ympäristössä ja vanhus vetäytyy lopullisesti sisäiseen maailmaansa.

Mikäli ymmärrämme olla ohittamatta vanhuksen hätää, kohtaamiset ahdistavissa mielikuvissa elävän vanhuksen kanssa kestävät lopulta vain hetken.

Rouva B. yritti saada osaston ulko-oven auki ja vaati päästä kotiin. Hoitaja näki hädän hänen silmissään, pysähtyi ja toisti vanhuksen sanat ”Pitää mennä kotiin?” ”Joo, tai äiti kuolee”, sanoi vanhus. Kun hoitaja kysyi, mikä hätä äidillä oli, Rouva B. huokaisi pitkään ja sanoi: ”Taas minä elän näissä vanhoissa muistoissa.”

Turvallisten kohtaamisten toistuttua lukuisia kertoja, paluu nykypäivään voi tapahtua nopeastikin, kuten rouva B:n kanssa kävi. Hänen hätäänsä suhtauduttiin aina kunnioittaen ja hän saattoi pikkuhiljaa päästää siitä irti. Nykyisyyden ja siihen liittyvien ihmisten tuntuessa turvallisilta, vanhuksen on helpompi palata nykypäivään.

Muistisairaan vanhuksen käsitys omasta merkityksestään ja ihmisarvostaan näkyy hänen käyttäytymisessään. Osaavasti kohdattujen vanhusten käyttäytyminen muuttuu tavalla, josta voidaan tehdä se johtopäätös, että he tuntevat olonsa paremmaksi, eli turvallisemmaksi, levollisemmaksi ja arvostetummaksi.

• Läpielämisprosessi on onnistunut, menneisyyden solmuja on saatu auotuksi ja niiden traumaattista tunnevaikutusta neutraloiduksi.

Muistihäiriöitä aiheuttavan sairauden kulkuun kohtaamisen tavalla ei ole parantavaa vaikutusta. Sairaudenkulkua voidaan kuitenkin hidastaa vanhuksen turvallisuudentunteen tukemisella sekä vuorovaikutuksen aktiivisen ylläpitämisen ja siitä saadun harjoituksen avulla.  

Ei-tietäminen

Muistisairaan vanhuksen toiminta on aina paitsi kehollista ja sanallista ilmaisua, myös näkymättömiä psyykkisiä tapahtumia ja tunnekokemuksia, joita hän ei pysty ilmaisemaan.

Omainen tai hoitaja ei koskaan voi tietää, mistä muistisairaan tunnereaktiossa tai oudossa käyttäytymisessä on todella kysymys. Se ei myöskään muille kuulu ja totuuden selvittämisen houkutusta kannattaa välttää.

Ei-tietävä omainen ja hoitaja sallii vanhuksen palata menneisyyden tapahtumiin ilman estelyä ja niin, että vanhus voi kokea olevansa turvassa ja tulevansa aidosti kuulluksi.

• Tärkeintä on, että muistisairaalle vanhukselle annetaan tilaa toimia, tuntea, manata, nauraa ja itkeä.

Ei-tietämisen tilan omaksuminen auttaa tarjoamaan vanhukselle tukea ilman tulkintoja ja ennakkoasenteita, olemaan kiirehtimättä ja kiinnittämään päähuomion itsen ja omien kokemusten sijasta vanhukseen.

Ei-tietäminen vaatii muistisairasta hoitavalta henkilöltä tahtoa, osaamista ja malttia. Se vaatii myös rohkeutta sukeltaa epämukavuusalueelle, kun ei voi tietää, neuvoa tai lohduttaa vanhuksen ikävää tunnetta pois.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä

Lisätietoa mm.

Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Quinodoz, D. (2010). Growing Old. A journey of self-discovery. London: Routledge.