ANNA MUISTISAIRAALLE KORJAAVA KOKEMUS

Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten ihminen suhtautuu itseensä ja toisiin. Usein vielä aikuisenakin ihminen määrittelee itsensä sen kautta, kuinka hän on menneisyydessä tullut – tai ei ole tullut – nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi.

Menneisyyden ote ihmisestä alkaa hellittää vasta, kun hän saa turvallisissa olosuhteissa käydä läpi kokemuksiaan ja niiden sisältämiä tunteita. Osaavasti kohdattujen vanhusten kohentunut elämänlaatu näkyy ja sitä voidaan myös arvioida heidän käytöksestään.

Toinen ihminen on tarpeen

Käsitys itsestä rakentuu vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Se myös muuttuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Kun toinen henkilö sanoittaa vanhuksen tunteen, tai osallistuu asian käsittelyyn eläytymällä siihen – tunnelatausta kieltämättä – ollaan osaavan kohtaamisen ytimessä.  

• Korjaavan kokemuksen synnyssä toisen ihmisen emotionaalinen saatavilla olo on välttämätön.

Tunteiden kokeminen turvallisessa ilmapiirissä turvallisen ihmisen kanssa muuttaa ja keventää menneisyydestä periytyvää taakkaa. Se antaa vanhukselle uudenlaisen kokemuksen itsestä ja mallin lempeydestä myös itseä kohtaan.

Omaisen tai hoitajan sallivuus erilaisten tunteiden kokemiselle ja ilmaisulle on keskeistä muutokselle. Korjaavana kokemuksena se rakentaa myös vanhuksen uudenlaista kokemusta ihmissuhteista.

Eläytyvä osallistuminen menneisyyden tapahtumien läpielämiseen herättää vanhuksessa halun samaistua hänet hyväksyvään, turvalliseen ja rauhoittavaan ihmiseen. Juntumaan (2008) mukaan myös tunnetasapainon saavuttamisen kyky siirtyy silloin vanhukseen, eivätkä muistot saa enää aikaan samaa ikävää reaktiota.

Peilisolut

Muistisairas vanhus on erityisen herkkä havainnoimaan ympäristön tapahtumia ja ympärillä olevia ihmisiä. Hoitavat henkilöt ja vanhus aistivat toistensa äänen, ilmeiden ja muun sanattoman viestinnän muutoksia (Schermer 2010). Myös omaiset ovat taitavia havainnoimaan – ja alttiita reagoimaan.

• Aivojen peilisolut virittävät ihmisen salamannopeasti toisen ihmisen tunnekokemukseen ja samalle aaltopituudelle,

Kokemuksen huijaamaton fysiologinen perusta vaatii, että asenteen vanhusta kohtaan on oltava aidosti kunnioittava ja toiminnan teeskentelemätöntä. Peilisolut yhdistävät ihmisiä toisiinsa rekisteröimällä tarkasti toisissa havaitun käyttäytymisen lisäksi emootiot ja aikomukset.

• Osaavan kohtaamisen tavoitteena on tuottaa vanhukselle korjaava kokemus, jonka ansiosta hänellä on mahdollisuus kokea itsensä uudella tavalla.

Korjaava kokemus syntyy, kun vanhojen huonojen kokemusten tilalle tulee uusia ja parempia kokemuksia. Kokemus muuttaa ensin vanhuksen tunne- ja havaintokokemuksia ja näkyy pian myös hänen toiminnassaan.

Traumoistakin voi selviytyä, kun traumaattisten kokemusten tilalle tulee turvallisia kokemuksia ja ihmissuhteita.  

Työntekijöiden on oltava paitsi saatavilla myös valppaina huomaamaan ja kykeneviä puuttumaan ei-toivottuihin ilmiöihin niin kotihoidossa kuin hoitoyksikössäkin. Heidän on myös kyettävä tunnistamaan oma osuutensa niihin, niin hyvässä kuin pahassakin.

Peilaaminen ja oikea peili

Peilaaminen on osa aivan normaalia ihmisten välistä vuorovaikutusta: surullista tarinaa kuunnellaan surullisen näköisenä ja iloiselle hymyillään. Lisäksi kertojan kehon asentoja ja liikkeitä voidaan hienovaraisesti jäljitellä.

Peilaamista käytetään myös tavoitteellisesti, kun tarkoituksena on saada puhekumppani rentoutumaan ja tuntemaan olonsa mukavaksi, esimerkiksi työhaastattelussa, erilaisissa ohjaustilanteissa tai terapiassa.  

Kontaktin luominen ja korjaavan kokemuksen tarjoaminen muistisairaalle vanhukselle perustuu suurelta osin peilaamiseen. Onnistuakseen sen on kuitenkin oltava ehdottoman aitoa, vilpitöntä ja hienovaraista.

• Ulkokohtaisesti tai mekaanisesti tehtynä peilaaminen voi vaikuttaa pilkanteolta ja loukata vanhusta syvästi.

Schermerin (2010) mukaan peilaaminen sisältää kehollisen ilmaisun ”kopioimisen” lisäksi empatiaa, toiseen ihmiseen virittäytymistä ja kiintymystä. Ne voivat parhaimmillaan korjata niistä aiemmin vaille jäämisen ”asettautumalla ensin puutoksen rinnalle ja vähitellen sen paikalle”.

Täysin puhumaton rouva A. seisoi kokovartalopeilin edessä. Hän keinutteli itseään jalalta toiselle ja hymyili leveästi peilikuvalleen. Hän oli tavannut peilissä henkilön, joka ilahtui hänet nähdessään ja hyväksyi hänet varauksetta.

Oikeaan peiliin katsomisen vaikutus voi olla myös täysin päinvastainen. Muistisairaiden osastoilla tai kodeissa olevien peilien määrä ja sijoituspaikka on hyvä harkita tarkoin.

Rouva P:n olo kahvipöydässä alkoi käydä tukalaksi. Hoitaja meni kysymään, mikä hätä rouvalla oli ja sai vastaukseksi hätääntyneen kuiskauksen. Rouvaa hermostutti ”kahvilan” toisella laidalla istuvan henkilön vilkuilu. Milloin tahansa hän kurkkasi, tuo vieras nainen katsoi häntä.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä

Lisätietoa mm.

Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.

Juntumaa, R. (2008). Psykoanalyysi oppimisprosessina. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Kasvatustieteen laitos, tutkimuksia 217. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-0-4382-6

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus

Schermer, V.L. 2010. Reflections on ”Reflections on Mirroring”. Group Analysis 43(39), 214–227.