MUISTISAIRAS VANHUS JA SYMBOLIHENKILÖ

Muistisairauden etenemisen myötä vanhus siirtyy vähitellen vaiheeseen, jossa nykyisyys ja menneisyys sekoittuvat. Hän menettää mielenkiintoaan nykypäivään ja keskittyy yhä enemmän menneisyyden tapahtumien käsittelyyn.

Kun myös sovinnaiset käytöstavat menettävät merkityksensä, muistisairaan käytös käy hyvin pidäkkeettömäksi. Hän toimii samoin kuin alkuperäisessä tilanteessa toimi, tai olisi halunnut toimia. Siihen hän tarvitsee kohteen – toisen ihmisen.

• Jos olet ollut tilanteessa, jossa muistisairas vanhus luulee sinua joksikin toiseksi henkilöksi, olet joutunut symbolihenkilön rooliin.

Symbolihenkilö perii alkuperäisen henkilön ”ansaitsemat” tunteet

Muistisairas vanhus sijoittaa symbolihenkilöön elämässä aiemmin kohtaamansa henkilön ominaisuuksia ja voi kohdistaa häneen alkuperäisen henkilön ”ansaitsemia” vihan, epäluulon, katkeruuden, luottamuksen, ihailun tai vaikka ihastuksen tunteita.

Tilanne, jolloin vanhus ei tunne kohtaamaansa henkilöä, saattaa olla outo ja omaisille jopa traumaattinen. Vanhusta kuitenkin auttaa, jos symbolihenkilöksi joutunut ymmärtää tilanteen ja suostuu ottamaan häneen kohdistetut tunteet vastaan. Vanhus saa silloin sanottua asioita, joiden sanominen alkuperäiselle henkilölle on aikoinaan jäänyt tai estynyt.

• Jokainen tällainen kohtaaminen tuo vanhukselle pienen helpotuksen ja auttaa häntä askeleen verran eteenpäin menneisyyden tapahtumien käsittelyssä.

Symbolihenkilön asemassa saadut syytökset tai viha on hankalampi ottaa vastaan kuin luottamuksen ja kiintymyksen osoitukset – tosin ylenpalttisina nekään eivät ole ongelmattomia. Kun pitää mielessä, että reaktio ei ole tarkoitettu nykypäivän ihmiselle, voi suhtautua levollisesti esimerkiksi saamiinsa syytöksiin ja ymmärtää ne keskustelun aloituksina.    

Neiti U. syytti hoitajaa siitä, että tämä oli varastanut hänen alusvaatteitaan pyykkinarulta. Koska hoitaja ei ollut hakenut pyykkejä narulta, oli selvää, että syytös oli tarkoitettu jollekin muulle.

Hoitaja ryhtyi kyselemään. Oliko niin tapahtunut aiemminkin, mitä oli viety ja oliko vanhus saanut vaatteensa takaisin? Muutaman lauseen jälkeen vanhus lähti vaeltelemaan ja asia oli siltä osin käsitelty.

Tilanne on pitkälle edennyttä muistisairautta potevan vanhuksen kanssa aina ennalta arvaamaton, ja sen eteneminen riippuu siitä, ketä symbolihenkilö muistisairaalle edustaa. Siihen ei symbolihenkilöksi joutunut voi itse vaikuttaa.

Iso ja vahva miesvanhus alkoi kaataa pöytiä ja tuoleja, ja löi vastaan tullutta potilastoveriaan. Hoitajien rauhoitteluyritykset kaikuivat kuuroille korville.

Tapahtuneen osaton toisesta solusta nähnyt hoitaja kiirehti paikalle ja kysyi vanhukselta mitä nyt tapahtuu. Vanhus katsoi paikalle tullutta hoitajaa ja huokaisi: ”Hyvä kun sää tulit.” Hoitajan kysyessä, tunteeko vanhus hänet, kuului vastaus: ”Joo, sää olet mun serkku.” Hoitaja ei oikaissut vanhuksen väärää mielikuvaa, vaan kysyi, mitä täällä tapahtuu. Vanhus tunsi olevansa ”serkkunsa” kanssa turvassa ja alkoi kertoa, miten vihollinen hyökkäsi.

Miten symbolihenkilö ”syntyy”?

Muistisairas vanhus sijoittaa menneisyyden henkilön ominaisuuksia ja aiemman ihmissuhteen synnyttämiä tunteita nykyiseen ihmiskontaktiinsa. Tapahtuu aivan arkinen, mutta pidäkkeetön tunteensiirto (transferenssi).

Voidaan puhua myös Freudin (sit. Saraneva 2006) tiedostamattoman ominaispiirteenä kuvaamasta kohteenvaihdosta, jolloin vanhus kokee alkuperäisen ja nykyisyyden henkilön suorastaan identtisinä.   

Tunteensiirron avulla vanhus saa kohteen esimerkiksi vihan, tuskan tai pelon käsittelylle. Hän voi myös ilmaista lämpimiä tunteita, jotka ovat syntyneet aiempien ihmissuhteiden yhteydessä.

Rouva H. vihasi erästä hoitajaa ja pyrki käymään häneen käsiksi. Selitykseksi rouva H. sanoi, että ”tuo vie mun Heikkini”.

Symbolihenkilön asemaan joutuneen ihmisen ei tarvitse olla alkuperäisen henkilön näköinen, eikä edes samaa sukupuolta. Jokin yhteinen ja muiston herättävä piirre, esimerkiksi tapa liikkua tai katsoa silmälasien yli, voi laukaista muiston ja muistisairaan reaktio syntyy välittömästi.

Hoitaja pohti pitkään, miksi eräs vanhus on ensikohtaamisesta alkaen herättänyt hänessä poikkeuksellisen lämpimiä tunteita. Syy selvisi hoitajalle, kun hän kerran kiinnitti huomiota vanhuksen profiiliin ja tajusi, että se nostaa esiin muiston hänen omasta äidistään.

Tunteensiirtoa tapahtuu vanhuksen ja hoitavien henkilöiden välillä molempiin suuntiin, ja se voi joko edistää vuorovaikutusta tai aiheuttaa kitkaa heidän välilleen.       

Symbolihenkilö tarvitsee tietoa ja tukea

Aivan kaikkien muistisairaiden kanssa toimivien on syytä varautua symbolihenkilön asemaan joutumiseen. Vanhuksen tarve tehdä inventaario elämästään on niin suuri, että rakkaimpiakin läheisiä voidaan käyttää symbolihenkilöinä ja heihin voidaan kohdistaa voimakkaita tunteita.

Rouva N. sai vieraakseen rakkaan lapsenlapsensa ”Marin”. Hetken kuluttua Mari kiirehti kyyneleet silmissä kohti ulko-ovea. Perään rientäneelle hoitajalle Mari kertoi isoäidin syyttäneen häntä kiukkuisesti kantelemisesta. Vaikka hän oli yrittänyt vakuuttaa isoäidille olevansa tämän lapsenlapsi, isoäiti oli vain myrkyllisesti todennut, että ”väität vain olevasi”.

Hoitajien on osattava selittää omaisille mistä on kysymys, ja että he voivat olla hyödyksi vanhukselle suostumalla symbolihenkilöksi. Omaisille pitää myös kertoa, että vanhus kyllä perimmältään tietää totuuden, mutta ei voi mitään pakottavalle tarpeelleen saada sanotuksi mieltään vaivaamaan jäänyt asia. Siitäkin on hyvä muistuttaa, että jollain toisella tapaamiskerralla vanhus luultavasti taas tuntee heidät.  

Lapsenlastaan ”Maria” symbolihenkilönä käyttänyt ja kantelemisesta syyttänyt rouva N. tokaisi heti tytön lähdettyä, että ”Marikin kävi”.

Omaisten on tärkeä tietää, että symbolihenkilön ei kannata valehdella tai näytellä olevansa se, joksi vanhus häntä luulee, hänen ei myöskään pidä kieltää olevansa. Riittää kun kuuntelee, mitä vanhuksella on sydämellään ja on tunteita vastaanottavana osapuolena.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä

Lisätietoa mm.

Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Porkka, S-T. (2024). Muistisairaan osaava kohtaaminen. Salo: Yhtymä Porkka & Porkka. [E-kirja] Saatavissa osoitteessa https://prinsiippi.fi

Saraneva, K. (2006, 2. painos) Freud eilen ja tänään. Teoksessa K. Mälkkönen, P. Sammallahti, K. Saraneva & T. Sitolahti. Psykoanalyysin isät ja äidit: Teoreettisia näkökulmia (s. 15–90). Helsinki: Therapeia-säätiö.