MUISTISAIRAAN TARVE TULLA KOHDATUKSI

Muistisairaan kohtaaminen on taitolaji. Sen oppii helposti jokainen, jolla on tilannetajua ja sydän paikallaan. Kumpaakin on oltava sen verran kuin hyvät käytöstavat vaativat.

Muistisairaalla on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on jokaisen ihmisen perustarve. Kohdatuksi tulemista kuvataan niiden lisäksi usein myös kokemuksella ymmärretyksi ja arvostetuksi tulemisesta.  

Kohtaamisessa on kyse arkipäiväisitä teoista, pysähtymisestä, kunnioituksesta ja aidosta mielenkiinnosta. Arkinen yhteiselo sekä muistisairaan osallistumisen ja osallisuuden tukeminen ovat kohtaamisen tukeva perusta. 

Muistisairaalle voidaan antaa kokemus kohdatuksi tulemisesta myös silloin, kun hän palaa elämään menneisyyden tapahtumia uudelleen. Vanhukselle on osoitettava, että häntä hoitava henkilö kykenee ottamaan vastaan voimakkaitakin tunteita. Välttelevä käytös tai pakeneminen tilanteesta jättää muistisairaan tyhjän päälle.

Sanotaan, että toista ihmistä ei voi kohdata syvemmin kuin on itse tullut kohdatuksi. Itsetuntemus sekä omien elämänkokemusten ja lukkojen tunnistaminen on muistisairaan kanssa toimiville henkilöille tärkeää. Hoitajien on hyvä kehittää niitä jo oman itsensäkin vuoksi.

• Omien kokemusten tiedostamatonkin samankaltaisuus voi muodostua esteeksi eläytymiselle tai aiheuttaa liiallisen samaistumisen.

Aidoksi ja auttavaksi kohtaaminen muodostuu, jos hoitava henkilö kykenee sivuuttamaan ja siirtämään tuonnemmaksi tunteet, jotka hänessä itsessä heräävät. Niiden käsittelyn aika on vasta myöhemmin kollegan tai työnohjaajan kanssa.

Muistisairaan kokemukset ja niihin liittyvät mielikuvat voivat kummuta myös niin kaukaa menneisyydestä tai vieraasta elämänpiiristä, että hoitavat henkilöt eivät saa muodostettua niihin emotionaalista kosketuspintaa. Kun asian tiedostaa, sen voi hyväksyä ja pyrkiä omaksumaan vanhuksen kokemusta kunnioittavan ei-tietämisen tilan.

Ystävällinen ja lempeä kohtaaminen saa muistisairaan tuntemaan olonsa hyväksi sekä itsensä tärkeäksi ja hyväksytyksi. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta puolestaan edistää fyysistä hyvinvointia rauhoittamalla vanhusta ja lisäämällä mielihyvähormonien eritystä. Se vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja mahdollistaa menneisyyden tapahtumien käsittelyn.

• Vuorovaikutuksessa hoitajan kanssa toteutunut tunteiden vastaanottaminen ja kestäminen alkaa melko pian tuottaa tulosta muistisairaan levollisempana ilmaisuna ja toimintana.

Kohtaaminen sisältää usein myös fyysistä kosketusta. Muistoissaan elävän vanhuksen koskettamisessa on kuitenkin oltava erityisen tarkka. Ihminen muistaa kaikilla aisteillaan ja kosketus voi paitsi lohduttaa myös herättää kipeitä muistoja.

Jos muistisairasta ei nähdä, kuulla ja kohdata, hän kokee tulevansa hylätyksi ja pintaan voi nousta aiempia vastaavia kokemuksia. Arvottomuuden ja mitättömyyden tunteista seuraa yksinäisyyttä, ahdistusta, toivottomuutta ja jopa aggressiivisuutta tai lamaantumista.

• Vaille jäämisen kokemus ja tarpeiden täyttymättä jääminen voivat olla raastavia – ja niistä toipumisen tavoittelu koko elämän mittainen urakka.    

Nähdyksi tulemisen pelko

Ihmisillä on tarve tulla nähdyksi, mutta usein myös pelko joutua huomion keskipisteeksi. Molemmat ovat tuttuja esimerkiksi useille esiintyville taiteilijoille, Heillä pyrkimys valokeilaan, pelosta huolimatta, perustuu valintaan.

• Pidemmälle edennyttä muistisairautta potevalle vanhukselle ei katseille alttiiksi asettautuminen tai sen varominen ole harkinnan tulos.

Kun pintaan noussut mielikuva menneisyydestä valtaa vanhuksen mielen, hän elää tapahtuman uudelleen tässä ja nyt. Täysin riippumatta siitä, missä hän on ja kuka näkee. Muistisairas ei tunne pelkoa huomion keskipisteeksi joutumisesta, hän ei edes huomaa sitä.

Herra S. alkoi riisua itseään osaston ruokasalissa, keskellä päivää ja kaikkien nähden. Hoitaja kysyi häneltä ”ohimennen” ystävällisesti, mitä hän aikoo tehdä. Herra S. kertoi olevansa menossa saunaan.

Tämän kaltaisissa tilanteissa hoitavan henkilön tärkeänä tehtävänä on varjella vanhusta kasvojen menettämiseltä. On vältettävä kaikkea, mikä voisi vaikuttaa nolaamiselta tai komentelulta ja johtaa kinasteluun. 

Vain harvoin ympärillä olevat ihmiset ymmärtävät mitä vanhus kokee tai mistä hän puhuu. Reaktiot hänen touhuihinsa voivatkin olla voimakkaita ja monenlaisia, huvittuneesta vihaiseen.  

Muistisairas vanhus ei hae tarkoituksella yleisöä tekemisilleen. Hän saattaa kuitenkin hakeutua puhumaan ihmiselle, joka tuntuu riittävän turvalliselta. Aloite on suuri luottamuksen osoitus ja on tärkeää, että hoitava henkilö osoittautuu sen arvoiseksi.

• Valitettavan usein muistisairas vanhus joutuu kohtaamaan käsittelyä vaativat asiat yksin – yksin ollen tai yksin muiden seurassa.

Jos vanhus uppoutuu käsittelemään menneisyyden tapahtumia itsekseen, hän on vaivaton hoidettava ja helppo sivuuttaa. Toivottavaa kuitenkin olisi, että häntä hoitavat henkilöt huomaisivat ja ymmärtäisivät tilanteen ja olisivat valmiit auttamaan häntä.

Kohtaaminen

Toisen ihmisen kohtaamisessa tärkeintä on aitous ja vilpitön mielenkiinto.   

Näe ja pysähdy

Istut työkavereiden kanssa odottamassa, että kouluttaja toisesta kaupungista saapuu paikalle. Yhtäkkiä näet, kun hän tulee ovelle järkyttyneen näköisenä ja jää siihen seisomaan. Muutkin huomaavat sen ja puheensorina vaimenee.

Te kaikki vakavoidutte, katsotte kouluttajaa ja keskitytte häneen – ja hän tuntee tulevansa nähdyksi.  

Jos tulija on muistisairas vanhus, toimi samoin. Pysähdy ja huolehdi, että sanallinen ja sanaton viestintäsi on tilanteen ja tunnelman mukainen. Kysy, mitä tapahtui, tai onko kaikki hyvin – ja kuuntele vastaus.

Kuule ja toista

Kouluttaja vastaa kysymykseesi sanomalla, että tulomatkalla tapahtui iso ketjukolari. Olet ainoa, joka reagoi, mutta sinäkään et osaa sanoa muuta kuin: ”Ketjukolari?”

Toistat tärkeimmän siitä, mitä kouluttaja teille juuri kertoi – ja hän saa varmistuksen siitä, että häntä kuullaan.

Myös vanhukselle on hyvä toistaa tärkein, tai pari tärkeintä kohtaa hänen kertomastaan. Papukaijaksi ei kuitenkaan saa ryhtyä. Se saattaa tuntua pilkanteolta ja loukata vanhusta.

Kohtaa

“Tiina” kiirehtii kertomaan, että hänkin on ollut ketjukolarissa, mutta se ei kiinnosta ketään. Pelastat tilanteen kysymällä, satuttiko kouluttaja itsensä, oliko kolarissa mukana monta autoa ja kestikö avun tulo kauan.  

Toimit kuin reportteri, kysyt, et kerro omia kokemuksiasi tai mielipiteitäsi – ja kouluttaja kokee tulevansa kohdatuksi.

Ellei vanhus kerro enempää oma-aloitteisesti, auta häntä kysymällä lisää. Muista kuitenkin, että et tenttaa tai kysy liian tarkkoja tietoja. Älä kysy, ”kuinka monta autoa kolarissa oli”, vaan ”oliko kolarissa monta autoa”. Siihen on helppo vastata.

Liian tarkat kysymykset voivat saada vanhuksen hämmentymään ja tuottaa hänelle epäonnistumisen kokemuksen.

Vanhus oli hoitajan kanssa valmistelemassa iltapalaa. Eräs vanhuksen monista tyttäristä oli juuri ollut vieraana ja hoitaja kysyi, mikä tyttären nimi on. Vanhus yritti muistaa nimen ja kun se ei onnistunut, häneltä pääsi itku.

Älä kysy muistisairaalta myöskään miksi-kysymyksiä. Niihin vastaaminen edellyttää syy-seuraussuhteen ymmärtämistä ja se ei muistisairaalta välttämättä onnistu.

Muistisairas kertoo tapahtuneesta, koska hän haluaa puhua siitä sinun kanssasi

Toimi aina niin kuin vanhuksen kertoma asia olisi ajankohtainen juuri nyt, mutta voit käyttää puhuessasi mennyttä aikamuotoa. Vanhukselle sillä ei ole väliä, hän ei edes huomaa sitä.

92-vuotias rouva otti hoitajan kädestä kiinni. Vanhus oli hädissään, koska hänen kaksivuotiaansa on kadonnut. Hoitaja pysähtyi ja toisti sanan ”kadonnut?” Vanhus nyökkäsi ja kertoi, että huomasi juuri lapsen olevan poissa.

Hoitaja kysyi, katosiko lapsi pihalta, oliko lapsella tarpeeksi vaatetta päällään ja löytyikö lapsi nopeasti. Kolme kysymystä ja kolme vastausta riitti rauhoittamaan vanhuksen – sillä kertaa. Kerta kerran jälkeen kuitenkin pidemmäksi aikaa.   

Puhekykynsä menettänyt vanhus kohdataan ilmein ja elein. Hänen tunteitaan voidaan kyllä yrittää sanoittaa, mutta virhearvioinnin vaara on olemassa – joku voi itkeä vaikka kiukkuaan.  

Siirrä muut mielessä pyörivät asiat sivuun ja katso vanhusta. Pienilläkin eleillä ja asennoilla voit viestittää, että olet tilanteessa häntä varten. Sanattoman viestinnän mahdollisuuksiin ja tehoon on helppo uskoa, kun mietit, miten saat surunvalittelun ilmaistua, vaikka et saisi sanaa suustasi.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä

Lisätietoa mm.

Feil, N. (1993). The Validation Breaktrough. Simple Thechniques for Communicating with People with ”Alzheimer’s-Type Dementia”. York, Pennsylvania USA: The Maple Press Company.

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Porkka, S-T. (2024). Muistisairaan osaava kohtaaminen. Salo: Yhtymä Porkka & Porkka. [E-kirja] Saatavissa osoitteessa https://prinsiippi.fi